Elämyksiä Repovedeltä talvella 2010

 

 

 

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lauantaiaamuna 6.3. starttasi kaksi autokuntaa Kausalasta kohti Repoveden Tervajärveä. Sukset ja eväsreput oli pakattu autoihin. Tunnin ajomatkan jälkeen olimme Tervajärven parkkipaikalla, missä ilmoittauduimme Ilanderin Matille ja lunastimme häneltä osallistumiskortit sekä mehu- ja makkaralipukkeet tuleville taukopaikoille. Lähtiessämme kohti Saarijärveä tuprutteli lunta melko sakeasti. Repoveden korkeuserot ovat melko suuret etelän mittapuun mukaan. Sen saimme pian myös kokea, sillä laskut olivat melko vaativia ja nousuissa joutui käyttämään haaranousua. Toki vaativat laskut olivat hyvin merkitty asiaankuuluvin merkein, mutta pitkissä laskuissa joutui aina arvuuttelemaan mutkan jälkeen eteen ilmaantuvaa tilannetta. Lojukosken ylitimme siltaa pitkin. Meidän kuuden hengen hiihtoporukkamme venähti välillä melko pitkäksi jonoksi, sillä aina silloin tällöin täytyi jonkun meistä ikuistaa kameralla hienoja talvisia maisemia ja toisiamme. Kirnuhuokon kohdalla taivas repesi ja hiihtelimme parin kilometrin matkan Saarijärvelle auringon paistaessa siniseltä taivaalta. 

Saarijärven taukopaikalla meidät toivotteli tervetulleeksi Rossin Antero Kouvolan Ladusta. Hän oli ansaitusti saanut pääemännän paikan makkaranpaistoon ja nokipannukahvien keittoon. Mehutauon jälkeen Saarijärveltä suuntasimme suksemme etelään kohti Valkjärveä, minkä jäätä myöten ladun olisi pitänyt kulkea, mutta vaikean jää ja vesitilanteen takia latu seurasi metsätietä kohti Mustanlammenvuorta. Matka taittui joutuisasti muutamien hiihtäjien tullessa meitä vastaan ja muutamien hiihtäjien mennessä meistä ohi. Matkalla olimme suunnitelleet pitävämme oman evästelytauon jossakin sopivassa kohdassa ja niinpä päätimme mennä Olhavanlammen laavulle.

Tulenteko laavulle oli oma operaationsa, sillä puukatoksen puut olivat aivan tuoreita tiiviisti pinoon ladottuja koivupötiköitä. Tämä on varmaan Metsähallituksen strategia vähentää polttopuiden kulumista ja käyttöä! Saimme kuitenkin tulet tehtyä kuivista kuusen alaoksista ja kuivuneesta karahkasta  sekä oikein hienoista säleisistä koivuhaloista. Savun haju houkutteli paikalle erään ohihiihtäjän, joka kertoili olleensa usein koiransa kanssa näissä maisemissa ennen kansallispuiston perustamista ja tutut äänemme Salokunnaan Armin ja Seppälän Lassin, jotka olivat lähteneet Kirjokivestä omalle retkelleen.

Tältä taukopaikalta suuntasimme suoraan Kuutinlahdelle Kuutinkolon varaustuvan kautta. Kuutinlahden jäällä oli jo enemmän hiihtäjiä, sillä ladut Orilammelta ja Kirjokivestä tulevat sinne. Tulipa meitä vastaan muutamat lumikenkäilijätkin ahkiota perässään vetäen. Lumen alla oleva vesi oli aiheuttanut latua ajaneelle moottorikelkalle ongelmia monessa kohtaa, kulkipa latu melko läheltä aivan sulaa avantoa ennen Kuutinlahteen rantautumista. Kuutinlahden tulipaikalla oli retkeläisiä enemmänkin ja me suuntasimme uittorännin sivuitse Tervajärven pohjoisrantaan. Latu lähtöpaikkaamme kulki jäätä myöten melko hyvänä, välistä joutui vähän hakemaan kohtia, missä ei vedestä olisi ollut haittaa. Järvellä ja vielä parkkipaikalla piti ottaa viimeiset kuvat muistoksi näistä elämyspäivistä.

Kuten lähtiessäkin oli meitä vastassa Ilanderin Matti. Autoja oli tullut ja mennyt. Päivä oli taas pilvessä, mutta nyt ei satanut mitään. Haapalahden Erkki oli hankkinut hienon gps-tallentimen, mikä oli kulkenut hänen taskussaan hiihtoretkemme ajan. Kotona hän kytki laitteen tietokoneeseen, mistä saimme tietää kuljetun matkan, tulostetun kartan reitistämme, matkaan käytetyn ajan, keskinopeuden, maksiminopeuden ja profiilin korkeuseroista reitiltämme - ihmeellistä tekniikkaa. Ihmetystä herättää myös se, että valtaosa näkemistämme osallistujista kuuluu 50+ -kerhoon, missähän ne nuoremmat retkeläiset mahtavat olla?

Teksti: Pekka Ahokas, valokuvat Pekka Ahokas ja Tuula Forström

Oheinen karttakuva on kopio Erkin GPS Photo Tagger - ohjelmasta.