20.11.2011 SALPAPOLULLA
Kokoonnuimme Salpalinjamuseon parkkipaikalla, mistä näimme jo osan siitä,
mitä retkemme tulisi meille näyttämään. Massiiviset panssarikiviesteet
muodostivat terävän kulman etuvasemmalla, sodanaikainen T-34 l. Sotka oli
esikuvana sen aikaisesta Neuvostoliiton huippupanssarivaunusta, kalliolla
risteili taisteluhautoja ja yhdessä kallionkolossa olivat imubetonikorsun
tekomuotit ja imulaitteisto, millä saatiin betonista vesi imettyä pois varsin
nopeasti.
Lähdimme seurailemaan Salpapolku-tunnuksin merkittyä reittiä kohti pohjoista.
Nelirivinen panssarikivieste juovitteli puiden seassa polun varressa. Noin
kilometrin kuljettuamme tulimme Myllylammen rantaan, missä kaikki ihastelivat
upeaa sinistä kesämökkiä. Kun katseen käänsi kuitenkin toiseen suuntaan, oli
kallion laella teräksinen tähystyskupu ja maanrajasta näkyivät konekivääri- ja
panssaritorjuntatykin ampuma-aukot. Kävimme kurkkaamassa taskulamppujen valossa
tätä kantalinnoitetta. Ilma sisällä oli varsin lämmin, hyttysiä pölähti
liikkeelle isoja parvia ja kalkituissa seinissä oli useampia perhosia.
Patikointi jatkui kohti Silakkakalliota. Sen reunalla oli vielä nähtävissä
vanhojen parakkien tulipesien perustuksia. Noin 70 vuotta sitten täälläkin oli
melkoinen vilske, sillä koko 1200 km:n mittaista Suomen salpaa oli enimmillään
rakentamassa 34000 miestä ja heitä muonittamassa 2000 lottaa. Onneksi koko tätä
rakennelmaa ei tarvittu käyttää todenteolla eikä sitä myöskään tarvittu tuhota,
kuten Neuvostoliitto oli silloisissa rauhanvaatimuksissaan aluksi esittänyt.
Silakkakalliolla kävimme tulenjohto- ja miehistökorsussa ja taisteluhaudan yli taituroituamme jatkoimme kohti Härkämäkeä.
Siellä pidimme evästauon makkaranpaiston ja nokipannukahvien merkeissä. Pakkassää teki tauosta kuitenkin
varsin lyhyen, sillä moni valitti sormien ja jalkojen palelua - varma merkki talven tulosta. Härkämäessä saimme
tutustua kuitenkin suoraan kallioon louhittuihin luoliin oikein kahdessa kerroksessa. Alempi luola oli T-kirjaimem
muotoinen ja se oli tarkoitettu 80 miehelle.
Harrin johdolla matkaa jatkettiin kohti Hauhian kylää. Autojenomistajat lähtivät hakemaan autoja museolta,
sillä loppuihin kohteistamme tutustuimme autoilla.
Hauhiankoskella koimme yllätyksen, sillä myllyn viereen oli tehty tukkilaisista ja jauhosäkkejä kantavista ihmisistä patsaat.
Niitä ihmetellessä ja kuvaillessa tien toisella puolella olevasta talosta tuli itse taiteilija, 83-vuotias Sylvi
Hauhia kertomaan töistään. Hän halusi näyttää meille oman verstaansa vanhassa navetassa ja lopuksi olimme talossa
sisällä ihmettelemässä hänen pieniä saviveistoksiaan, joita oli todella paljon.
Kiitollisena tästä jatkoimme matkaa kohti Kivimäen louhosta, missä näimme kalliorintaman ja isot kasat valmiita
n. 3 tonnisia estekiviä. Täältä jatkoimme vielä autoilla Muhikkoon, missä vanha raunioitunut silta kulki joen poikki ja
missä on yksi Salpapolun varaustuvista saunoineen. Osa retkeläisistä kävi vielä vajaa kilometri etelään sijaitsevassa
hyvin säilyneessä miehistökorsussa. Korsussa oli myös asukkaita, muutama lepakko riippui katonrajassa. Osa kävi
katsomassa ja kuvaamassa hienoa Nurmijärvestä laskevaa metsäpuroa. Täältä palailimme päät pyörryksissä Miehikkälän kirkonkylän
ravintolaan kahville ja iltahämärissä lähdimme ajelemaan kotia kohti.
Teksti: Pekka Ahokas, kuvat: Pekka Ahokas ja Erkki Haapalahti