Kymijokea myötävirtaan

Sunnuntaiaamuna 5. lokakuuta kymmenen maissa olimme Arrajärven länsirannalla Rantalan rannassa. Marjon auto jätettiin matkalla retkemme päätepisteeseen Tapolan lossirantaan Kymijoen itäpuolelle. Komppulan Pauli oli tuonut meille  lähtöpisteeseen kolme intiaanikanoottia varusteineen. Kaikkiaan retkellemme lähti neljä intiaanikanoottia, yksi kajakkiyksikkö ja yksi kajakkikaksikko. Seppo oli  lähtenyt Tapolasta melomaan Kymijokea vastavirtaan jo kahdeksan maissa ja tuli lähtöpaikallemme samaan aikaan, kun lykimme omia kanoottejammme vesille.

Kymi-Vuoksi latualue yhdessä Kiilopäällä

Tälle viikon retkelle elokuun alussa osallistui 19 latulaista viidestä eri latuyhdistyksestä. Mukana oli Kotkan -, Karhulan -, Iitin - ja Saimaan latulaisia sekä Imatran lapinkävijöitä. Bussi lähti aamuyöstä Kotkasta ja iltasella olimme perillä Kiilopäällä. Vielä tuloiltana nousimme Kiilopään huipulle juhlistamaan edellisen viikon Summer Camp tapahtuman päätöstä. Komeassa ilta-auringossa saimme ihailla Saariselän maisemia joka ilmansuunnasta kitaransoiton ja laulujen säestämänä.

Sivut

Tilaa syöte Iitin Latu ry RSS