Kahden viikon harjoittelu huipentui tutkintolatuun ja todistusten jakoon. Muumien hiihtokoulussa tuli opeteltua hiihtotekniikoita tasamaastossa, mäkien nousua ja mäenlaskua. Kääntyminenkin sujuu, vaikka on sukset jalassa. Tästä on hyvä jatkaa harjoittelua niin kauan kuin lunta riittää.
Vuosi sitten samoihin aikoihin tammikuuta puurustimme puolimetrisessä hangessa lumikengin Kivirapulla Niinimäessä. Nyt tallasimme Saaraisten maisemissa patikoiden. Lunta oli maassa muutama sentti loihtimassa maiseman valoisemmaksi.
Armi ja Lassi olivat Saariselällä hiihtelemässä kaamoksessa. Pimeimmän ajan vielä ollessa tuloillaan, voit tarkastella valon riittävyyttä heidän ottamista kuvista.
Joulu lähestyy, ja oli ensimmäisen adventin aika. Lumituiskussa kokoonnuimme Kausalan torille, ja pakkauduimme reppuinemme kahteen autoon. Lähdimme kohti Lahtea ja Nastolan kunnan Lapakiston retkeilyreiteittejä. Matkalla sää selkeni, ja perillä saimme olla varsin hienossa retkeilysäässä. Muutaman sentin lumikerros antoi valoisuutta, ja järviä peitti jo ohut jääkansi.