Kevätkokousasioita
Julkaistu Ke. 13.3.2013
Iitin Ladun kevätkokous pidettiin tiistaina 12.3. Ravilinnassa. Tilaisuus alkoi kahvi-, tee-, sämpylä- ja piirakkatarjoilulla. Kokouksessa käsiteltiin tavalliset kevätkokousasiat eli toimintakertomus ja tilinpäätös. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen esittelyiden jälkeen hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus vuoden 2012 asioista.
Muissa ajankohtaisissa asioissa esiteltiin yhdistykselle tullut ehdotus osallistua mökkiosakkeen hankintaan joko Kiilopäältä tai Ellivuoresta. Keskustelua herätti, miten mökin käyttö jaettaisiin jäsenten kesken. Todettiin myös, että Kiilopäältä mökin saa vuokrattua muutenkin suhteellisen edullisesti. Keskustelua käytiin myös siitä, pitäisikö paikallisten seurojen tavoitella Veteraanimajan ottamista huolehdittavakseen, kun kunnan huomio on siirtynyt enemmän Urajärven suuntaan.
Kokouksen jälkeen kokousväellä oli tilaisuus tutustua Arctic Nutritionin superruokaan.