Kokoonnuimme Salpalinjamuseon parkkipaikalla, mistä näimme jo osan siitä, mitä retkemme tulisi meille näyttämään. Massiiviset panssarikiviesteet muodostivat terävän kulman etuvasemmalla, sodanaikainen T-34 l. Sotka oli esikuvana sen aikaisesta Neuvostoliiton huippupanssarivaunusta, kalliolla risteili taisteluhautoja ja yhdessä kallionkolossa olivat imubetonikorsun tekomuotit ja imulaitteisto, millä saatiin betonista vesi imettyä pois varsin nopeasti.

Lähdimme seurailemaan Salpapolku-tunnuksin merkittyä reittiä kohti pohjoista. Nelirivinen panssarikivieste juovitteli puiden seassa polun varressa. Noin kilometrin kuljettuamme tulimme Myllylammen rantaan, missä kaikki ihastelivat upeaa sinistä kesämökkiä. Kun katseen käänsi kuitenkin toiseen suuntaan, oli kallion laella teräksinen tähystyskupu ja maanrajasta näkyivät konekivääri- ja panssaritorjuntatykin ampuma-aukot. Kävimme kurkkaamassa taskulamppujen valossa tätä kantalinnoitetta. Ilma sisällä oli varsin lämmin, hyttysiä pölähti liikkeelle isoja parvia ja kalkituissa seinissä oli useampia perhosia.

Patikointi jatkui kohti Silakkakalliota. Sen reunalla oli vielä nähtävissä vanhojen parakkien tulipesien perustuksia. Noin 70 vuotta sitten täälläkin oli melkoinen vilske, sillä koko 1200 km:n mittaista Suomen salpaa oli enimmillään rakentamassa 34000 miestä ja heitä muonittamassa 2000 lottaa. Onneksi koko tätä rakennelmaa ei tarvittu käyttää todenteolla eikä sitä myöskään tarvittu tuhota, kuten Neuvostoliitto oli silloisissa rauhanvaatimuksissaan aluksi esittänyt.

Silakkakalliolla kävimme tulenjohto- ja miehistökorsussa ja taisteluhaudan yli taituroituamme jatkoimme kohti Härkämäkeä. Siellä pidimme evästauon makkaranpaiston ja nokipannukahvien merkeissä. Pakkassää teki tauosta kuitenkin varsin lyhyen, sillä moni valitti sormien ja jalkojen palelua - varma merkki talven tulosta. Härkämäessä saimme tutustua kuitenkin suoraan kallioon louhittuihin luoliin oikein kahdessa kerroksessa. Alempi luola oli T-kirjaimem muotoinen ja se oli tarkoitettu 80 miehelle.

Harrin johdolla matkaa jatkettiin kohti Hauhian kylää. Autojenomistajat lähtivät hakemaan autoja museolta, sillä loppuihin kohteistamme tutustuimme autoilla.

Hauhiankoskella koimme yllätyksen, sillä myllyn viereen oli tehty tukkilaisista ja jauhosäkkejä kantavista ihmisistä patsaat. Niitä ihmetellessä ja kuvaillessa tien toisella puolella olevasta talosta tuli itse taiteilija, 83-vuotias Sylvi Hauhia kertomaan töistään. Hän halusi näyttää meille oman verstaansa vanhassa navetassa ja lopuksi olimme talossa sisällä ihmettelemässä hänen pieniä saviveistoksiaan, joita oli todella paljon.

Kiitollisena tästä jatkoimme matkaa kohti Kivimäen louhosta, missä näimme kalliorintaman ja isot kasat valmiita n. 3 tonnisia estekiviä. Täältä jatkoimme vielä autoilla Muhikkoon, missä vanha raunioitunut silta kulki joen poikki ja missä on yksi Salpapolun varaustuvista saunoineen. Osa retkeläisistä kävi vielä vajaa kilometri etelään sijaitsevassa hyvin säilyneessä miehistökorsussa. Korsussa oli myös asukkaita, muutama lepakko riippui katonrajassa. Osa kävi katsomassa ja kuvaamassa hienoa Nurmijärvestä laskevaa metsäpuroa. Täältä palailimme päät pyörryksissä Miehikkälän kirkonkylän ravintolaan kahville ja iltahämärissä lähdimme ajelemaan kotia kohti.

Teksti: Pekka Ahokas, kuvat: Pekka Ahokas ja Erkki Haapalahti