Kolme perhekuntaa uhmasi marraskuista räntää ja pimeyttä suuntaamalla retken Hiisiön luolalle. Retkelle lähdettiin iltapäivällä hämärän tihentyessä ja kiipesimme ensin luolan "katolle", josta maisema avautui kolmen kunnan alueelle. Luolalle alas laskeuduttaessa oli päivänvaloa vielä sen verran, ettei lamppuja tarvittu, mutta märkä lumi teki kävelyn haasteelliseksi. Pulkalla olisi mennyt lujaa!!

Luolan suulla oli iso vesilammikko, mutta sisällä kuivaa ja hengitys huurusi lamppujen valokeilassa. Sytytimme muutaman kynttilän ja keräsimme pussillisen vanhoja tuikkukynttilän pohjia todeten, että luolalla on paljon kävijöitä. Vaatteiden heijastavat pinnat näkyivät hienosti taskulamppujen valossa. Alkuhässäkän jälkeen keskityttiin tutkimaan luolasta löytyvää elämää ja havaittiin mm lepakko pienen onkalon perällä, muutama perhonen ja paljon erikokoisia hämähäkkejä, joista osa oli jopa liikkeellä.

Pekka oli tällä välin sytyttänyt nuotion luolan suulle ja ulos tullessa lapset aloittivat piiloleikin. Heijastinnauhat vaan paljastivat piiloutujat kovin helposti, mutta pimeys ei haitannut ketään. Nuotio loi turvallista valoa pimeässä ja kutsui makkaranpaistoon. Termareista löytyi myös kahvia, mehua ja glögiä, jokaiselle jotain.

Harri viritteli salaperäisiä "valomunia", joita lapset etsivät maastosta. Poislähtiessä mietittiin lasten kanssa pitääkö nuotio sammuttaa. Päädyimme siihen, että tulipalovaaraa ei ole ja nuotion hehkuessa viimeisiään sammutettiin myös lamput. Oli hetki kuunnella pimeyttä ja se taisi oli vähän pelottavaakin.

Paluumatkalla väisteltiin pimeässä polulla olevia vesilätäköitä ja bongattiin puissa riippuvia heijastimia. Autoille tullessa riisuttiin monia tosi märkiä haalareita ja kenkiä. Yleisvaikutelmaksi ainakin minulle jäi, että retki oli onnistunut, kävelymatka sopivan mittainen sekä kaikilla hyvä ja innostunut mieli.

Ei muuta kuin joulua odottelemaan.

Teksti Marjo Sartamo, kuvat Harri Forsgren