Hikinen retki Isojärven kansallispuistossa

Ensimmäinen pysähdys retkellämme oli Heretyn metsäkämpällä. Vieressä oleva parkkipaikka oli tupaten täynnä autoja, mikä kuvaa puiston nykyistä suosiota hieman syrjäisestä sijainnista huolimatta. Pienen jaloittelun ja paikkaan tutustumisen jälkeen jatkoimme autoilla Huhtalan torpan luo. Pihapiiri mäen päällä vanhoine harmaine hirsisine pärekattorakennuksineen siirsi tunnetilan parisataa vuotta taaksepäin. Ympäröivät niityt oli aidattu lampaita varten. Talon nurkalla kasvava pihapihlaja oli punaisenaan marjoja. Jatkoimme vielä autoilla vajaan kilometrin Kalalahden parkkipaikalle, missä ensimmäiseksi söimme kotona tehdyt valmiit eväät.

 

 

Rinkat selkään

Kansallispuisto on perustettu vuonna 1982 ja sen jälkeen valtaosa puiston metsäteistä on saanut jäädä luonnon haltuun. Osalle teistä majavat ovat padoillaan nostaneet veden ja osa on metsittynyt niin, että vain kapea polku kulkee tiepohjalla. Ensimmäinen välitavoitteemme oli Kalalahti Isojärven rannalla laavuineen ja tulipaikkoineen. Matkalla sinne saimme jo tuntuman tulevista nousuista ja laskuista. Polun oikealle jäävä Kalakorven alue näytti, mitä puiston tunnuseläin majava saa aikaiseksi. Laavulla vedettiin vähän henkeä ja juteltiin muiden retkeläisten kanssa. Jatkoimme kohti itää järven rantaa seuraillen. Ohitimme Haapalahden ja siihen tulevan kurun Haapahoilon. Kohta polku erkani rannasta nousten vinosti Hirvivuoren rinnettä myöten kohti 185,1 metrin korkeudessa merenpinnasta olevaa Vahterjärveä kohti. Siellä vietämme tulevan yön. Nousussa piti pitää muutamia taukoja ja lepuuttaa selkää ja jalkoja ja muistaa tietenkin juoda. Mäkipaikoissa mustikanvarpuihin alkoi tulla jo syksyn väriä. Kallion alla kimalteli Vähä-Vahterin vedenpinta, silloin tiesimme, että kohta olemme leiripaikassamme.

 

 

Laavulla

Kun Vahterjärven pohjoispää tuli näkyviin oli pakko pitää vielä kunnon tauko ja ihailla maisemaa. Vaikka oli lähes helle, tuuli vilvoitti ajoittain oloamme. Vielä muutama sata metriä matkaa niin saimme laitella teltat pystyyn ja alkaa valmistaa päivällistä, sillä kello alkoi olla jo iltapäivällä viiden maissa. Iltalenkkinä kiersimme vielä puolittain. Lortikanvuoren luontopolun. Lepolammella olivat majavat touhunneet ja Lortikanvuorella piti pysytellä polulla ja ihastella hienoja jäkälikköjä. Pienen pätkää kuljimme myös Heretyn ja Lortikan välistä 1900-luvun alussa lapiotyönä tehtyä polkupyörätietä myöten. Muutamissa märissä paikoissa näkyivät vielä poikittain laitetut kapulat. Iltanuotiolla istuimme laavulla ja seurasimme Vahterjärven kaakkuriperhettä.

   

 

Kotimatka

Aamutoimien jälkeen lähdimme tavaroinemme kohti Lortikan metsäkämppää. Samalla kuljimme loppuosan luontopolusta. Yläinen-Lortikkajärven rannassa luontopolku kulki majavanpesän ohi. Itse kämppäalue muodostui useammasta rakennuksesta. Sauna oli eri puolella järveä kuin kämppä, ja puinen silta yhdisti kokonaisuuden. Polku jatkui aluksi pitkospuita myöten mutta sitten aloimme taas nousta ylemmäs kohti Kalakorpea ja autojamme. Monin paikoin näki, että polku oli tasoitettu hevosta ja rekeä varten. Ohitimme pienen lippaluolan ja vähän etäämmältä Kurkilammen. Paikoin metsät olivat hyvinkin vanhoja maapuineen ja paikoin hyvin tiheitä nuorehkoja metsiä. Kohta pienen seikkailun jälkeen olimme jo menomatkalta tutussa paikassa ja 1,5 km nousuosuuden jälkeen autot olivat edessämme. Ensiksi oli juotava autossa olevaa vesivarastoa hyödyntäen, sitten istuimme tien poikki kaatuneelle kuusenrungolle ja valmistimme lounasta, autojen pakkaus ja matka kotia kohti voi alkaa.

 

Teksti: Pekka Ahokas