Iitin latu ry sai tehtäväkseen olla talkoissa Iitin kirkkopitäjän 480-vuotis juhlilla, meitä latulaisia oli paikalla viisi henkilöä Seppo liikenteenohjauksessa, Erkki museomestarina, Ulla-Maija, Marja ja Pentti retkenvetotehtävissä.

Kertomuksessani on aiheena lähinnä se pienimuotoinen vaellus Urajärven rannalla sijaitsevalle Lammaskallioille, retki oli nimetty tällä nimellä jo juhlia valmisteltaessa. Lähtöajaksi ensimmäiselle kävelyretkelle oli sovittu ajaksi klo 13.00, 2.6.2019. Paikalle saapuikin ilahduttavan paljon matkaan lähtijöitä kaiken kaikkiaan yksitoista henkeä ja mainittakoon että lähtemään ilmoittautui myös Iitin seurakunnan kirkkoherra ja hänen rouvansa, heidän saapumisensa lämmitti mieliämme.

Retkeä voisi tietyillä varauksilla verrata kirkkokansan kotimatkaan, kun kirkonmenot olivat päättyneet ja kotiinlähdön aika oli tullut. Kävelimme melkeinpä samaa polkua kun jo satoja vuosia sitten kirkkokansa oli matkaansa taittanut.

Olimme siis ns. "veskansaa" ja kirkkoveneet odottivat Urajärven rannassa kokan kääntämistä kotimatkaa varten. Alkumatkaa taivalsimme hiekkaisilla kyläteillä ja matkan varrella saimme ihastella kirkonkylän vanhoja kauniita puutaloja, talojen välistä tulimme sitten ylähautausmaan kiviaidan viertä seuraavalle pikkutielle, josta avautui kaunis näkymä lähes koko hautausmaa-alueelle.

Seuraavaksi ohitimme museorakennuksen ja kesäteatterin, teatterin jossa harjoiteltiin kiivaasti kesän tulevaa esitystä.

Aloitimme laskeutumisen rantaa kohti ja voimme todeta että pieni pala kaunista maalaismaisemaa siinä samalla avautui ihasteltavaksemme.

Kotimatkalla olevat seurakuntalaiset saapuivat sitten rantaan kirkkoveneiden luokse ja varmasti siinä hieman söivät matkalle otettuja eväitään, ajatellen melko pitkää soutumatkaa järven toiselle puolelle.

Rukoustakaan ei ennen veneeseen astumista unohdettu, vaan luettiin raamatusta matkaan kovin sopiva ja suojeleva jae. ”Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota, jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta.”  Jes. 43.2.

Retken tässä vaiheessa olimme juuri siinä samalla paikalla mihin Kelttiläisten kirkkoveneet aina rantautuivat ja seurakuntalaiset siitä siirtyivät kävellen kirkkoon. Tämän samaisen jakeen Jesajan kirjasta saimme kuulla, kun kirkkoherra sen meille luki ja varmasti herätti ajatuksia kuinka menneessä ajassa asioita hoidettiin arjessa ja kirkosta sitten poimittiin hengenjyväsiä matkan varrelle.

Venerannan kallioon on ikuistettu kirkkovalkamasta kertova kirjoitus; Kelttiläisten kirkkovalkama 1530-1891, Jes 43.2.

Iitin kirkkopitäjä syntyi satoja vuosia sitten ja ensimmäinen kirkko 1500-luvulla, ensimmäinen kirkkoherra astui virkaan 1515 ja kappalainen 1516.

Nykyinen kirkkorakennus valmistui jo 1693, Perustamassa oli Jordan Peuronius ja samalla perustettiin Iitin kirkonkylä ja kylkeen Radansuu, tästä syntyi sitten Jordan Peuroniuksen pappis- ja talonpoikaissuku, johon hiuksenhienoon haaraan kirjoittajakin kuuluu.

Mainittakoon vielä että Iitin vanha pappila valmistui 1898, nykyiselläänkin vielä ryhdikäs ja kaunis rakennus Kymijoen rantakalliolla.

Matka jatkui sitten kohti Lammaskallioita, kalliot ja muut läheiset rannat ovat olleet nuorten suosiossa jo varmaankin 40-luvulta lähtien, on kalastettu pidetty telttaleiriä ja vedetty nuottaa. varsinkin juhannukset ovat olleet keskeisissä asemissa kokoontumisissa.

Läheinen hiekkarantakin on saanut nimensä nuotanvedosta apajapaikkana, nuottaranta, joka on myös suosittu uimapaikka.

Nykyinenkin rannan ilme tuo näkyviin suositun kalliorannan, onhan Lammaskallioilla nykyisinkin hyvin paljon epävirallisia nuotiopaikkoja, tulee mieleen olisiko rantaan perustettavissa huollettu nuotiopaikka.

Lammaskalion nimi on arvoitus, mutta jotain sentään voisi siihen kertoa, että miksi lammas kun tiettävästi lampaita ei ole rannalla paimennettu, no ehkä siksi kun Urajärven selkä on melko avoin ja tuulet pääsevät vapaasti vettä vyöryttämään. Syntyy isojakin aaltoja ja niihin sitten vaahtopäitä ja kun vaahtopäät ajavat takaa toisiaan niin voisi kuvitella että lammaskarja siinä laumassa juoksee, kunnes kuohut kohtaavat kalliorannan ja kohisten kaatuvat kallioita vasten.

On jätettävä Lammaskallio ja Urajärvi, matka jatkuu monien askelten kuluttamaa leveää polkua takaisin hautausmaan kulmalle ja siitä kohti kirkkoa, josta vaelluksemme aloitimme.

Kiitos matkassa mukana olleille, toivottavasti matkasta jäi hyvä ja rauhallinen mieli ja saitte jotain pieniä murusia Iitin kirkonkylän historiasta. Ainakin sade väistyi jo ennen retkeä ja aamuisen sateen kostuttamat

heinät ja varvut eivät matkaamme vaikeuttaneet ja aurinko otti paikkansa meissä.

Vuosiluvut on poimittu Iitin historiasta. Teksti:  Pentti Kivinen

Oppaana toimineen Marja Kausalainen muistiinpanot samalta sunnuntailta:

Toisella kävelyretkellä oli mukana myös lapsiperhe, 3 lasta, joista nuorin oli 3- vuotias. Vähän jännitti, miten hän jaksaisi kävellä, mutta sovittiin kantovuoroista. Olihan meillä mukana kaksi ensiapuporukan kaveriakin. Yksi lapsista oli juuri lopettanut eskarin, joten häneltä oli mukava tenttailla polun varrella olevien kasvien tuntemusta. Kelttiläisten venevalkaman kohdalla seurasimme hetken vesilintujen kalanpyydystysnäytelmää. Lammaskallio oli erityisesti lapsille mieluinen paikka, kiville kiipeily ja niillä hyppiminen on ajaton huvi. Aikuiset ihastelivat kaunista järvimaisema. Tässä vaiheessa tarvittiin nuorimmalle lapselle jo sitä kantoapua, kun ei olisi lainkaan halunnut lähteä jatkamaan matkaa. Hetken päästä jo halailtiin komeimmat kilpikaarnamännyt ja mitattiin montako käsiparia tarvitaan paksumman männyn ympärille. Loppumatka sujui leppoisan jutustelun merkeissä. Tuntui, että olimme olleet mukavalla luontoretkellä, jossa myös kirkonkylän historia oli mukana. Vuolenkoskelaisperhe kiinnostui kirkonkylämme maisemista niin, että lupasi tulla uudelleen. He odottavat myös Kimolan kanavan valmistumista, jolloin matkan voisi tehdä myös veneellä.