Maskeihin sonnustautuneet latulaiset kokoontuivat sunnuntaina Kausalan torin kulmaan ja suuntasivat autonsa kohti Säyhdettä ja sen talviaikaista kuuluisaa nähtävyyttä Jääkirkkovuorta. Sinne pääsee helposti kävellen vajaan kilometrin pituista talvellakin kuljettavissa olevaa polkua pitkin, mutta meidän retkemme oli hieman pitempi. Jätimme automme heti Haramaanjärventien alkupäähän ja suuntasimme siitä harjumännikön poikki suoraan kohti pohjoista. Saavuimme soranottoalueen laitaan ja jyrkän alamäen jälkeen yhytimme Nastolasta Iittiin suuntautuvan hiihtoladun. Kävimme katsomassa karttaan merkityn rauhoitetun käärmekuusen ja jatkoimme auraamatonta metsätietä myöten edelleen pohjoisen suuntaan. Saavuimme pienen kuuselle istutetun taimikon laitaan ja sen reunustaa pääsimme suuntaamaan kulkumme kohti Haramaanjärven eteläpäätä. Taimikosta metsän puolelle siirtymisen jälkeen haeskelimme tiheässä alikasvoksessa vähän aukkoisempia paikkoja kulkureitiksemme. Gps tallentimelta katsottuna reittimme oli melkoista siksakkia., onneksi välillä oli vähän selkeämpiäkin paikkoja. Välillä varmaan itse kullekin tuli tunne, että saavutammekohan me tavoitteemme.

Yhdeltä mäkitömpäreeltä kuitenkin idän suunnalla nousi kuusikkoinen mäenrinne muutamien satojen metrien päässä, siinä se oli. Mäeltä oli vielä melkoinen laskeutuminen osin kallioista rinnettä alas ja tulimme lopulta metsitetyn pellon laitaan, minkä toisella reunalla kulki polku Jääkirkkovuoren jäätikölle. Emme olleet ainoita retkeläisiä, sillä polulla oli muutamia lapsiperheitä liikkeellä. Itse kohdetta ihastelimme ja kuvasimme jonkin aikaa ja palailimme takaisin metsitetyn pellon puolelle evästelemään, aurinkokin näyttäytyi eväshetkemme aikana.

Paluureittimme valitsimme selkeämpiä metsiköitä myöten, mutta takaisin harjulle kiivetessä satuimme vielä lähteikköalueelle, missä piti tarkoin katsoa kulku-ura, ettei olisi kastellut itseään tai lumikenkiä. Harjun päällinen oli  helppokulkuista harvennettua männikköä ja jossain vaiheessa saavutimme omat menojälkemme. Retkemme oli pituudeltaan vajaat viisi kilometriä ja autoille saavuimme iltapäivän puolella.

Teksti ja kuvat: Pekka Ahokas