M/S Elbatar odotti meitä perjantai-iltana Padasjoen satamassa. Sinne nostimme rinkkamme ja muut retkitarpeemme ja matka kohti Päijänteen kansallispuiston helmeä, komeaa Kelventeen harjusaarta voi alkaa. Matkalla näimme kansallispuiston karuja kalliosaaria, mutta myös kasvustoltaan varsin reheviä lehtosaaria, kuten esimerkiksi Lietsaaren, minkä hiekkaisen itäkärjen kautta laivamme kulki.

Meidät vietiin Kelventeen pohjoispäähän Likolahteen, minne oli tullut myös muita veneitä yösijoilleen. Nostimme rinkat selkäämme ja kuljimme noin kilometrin matkan Isohiedanleiripaikalle. Siellä olimme ainoita retkeilijöitä. Telttojen pystytyksen jälkeen kokoonnuimme iltanuotiolle evästelemään ja juttelemaan. Ilta vierähti lähelle puolta yötä, jolloin tuuli alkoi yltyä ja alkoi hieman sataa. Laineiden kohina ja sateen ropina tuudittivat meidät helposti uneen.

Aamu oli pilvinen mutta poutainen. Aamutoimet veivät pari tuntia. Porukalla vaelsimme etelään kohti Karhunkämmenen hienoa laguunia. Tämä oli toinen paikka, mistä olimme sopineet laivurimme kanssa meitä haettavan pois. Me, jotka jatkoimme vaellustamme kohti saaren eteläpään Kirkkosalmea, jätimme kaikki ylimääräiset varusteemme tänne Karhunkämmenen nuotiopaikalle muiden huollettavaksi ne laivaan. Jatkoimme matkaa Koukunlahden kautta nimettömään. Molemmat olivat hienoja pysähdyspaikkoja. Koukunlahdessa lahtelaiset partiopojat olivat juuri virittelemässä nuotiota, toivotimme heille hyvää päivänjatkoa ja jatkoimme kulkuamme. Nimetön oli myös hieno hiekkapohjainen laguuni. Siellä valmistimme retkilounaan ja samalla saimme sadekuuron niskaamme. Onneksi tuuheat rantapuut suojasivat meitä pahemmalta kastumiselta.

Välillä nousimme 30 metriä Päijänteen veden tasoa ylemmäksi reheville lehtoharjuille, sitten taas palailimme takaisin lähes Päijänteen pinnan tasoon rantapoluille. Varsin erikoinen paikka oli saaren eteläosissa sijaitseva Kelventeenlampi, mikä oli ilmiselvä suppalampi, arvuuttelimme vain sen syvyyttä. Saaren länsirannan polut olivat varsin kivisiä ja kokemattomille ehkä hieman hankaliakin kulkea, sen sijaan harjupolut ja itärannan polut olivat tasaisia ja helppokulkuisia. Itälaidalla näkyi myös entinen saaren rantapenkka ajoilta, jolloin Päijänteen vesi on ollut muutamia metriä korkeammalla.

Iltapäivällä puoli kolmen aikoihin saavutimme saaren eteläpään Kirkkosalmen. Meillä oli vajaa pari tuntia aikaa siihen, kun laiva tulisi meitä hakemaan. Kävimme uimassa ja evästelimme sekä seurasimme ilmeistä purjehduskilpailua, minkä maalina tuntui olevan Ykskoivun saaren kärjessä oleva loiste. Kotimatkalla saimme taas kokea sadekuuroja, mutta muuten oli taas kerran säänhaltija ollut meidän puolellamme retkemme aikana. Katso alueen sijainti (Metsähallituksen sivulta).

Teksti ja kuvat: Pekka Ahokas