Viisi autoa parkkeerasi peräkanaa Inginmaantien varteen keskelle peltoaukeata. Autoista purkautui 17 innokasta retkeilijää tavoitteenaan Järvenmäki ja sen päällä oleva syvä Järvenmäenlampi tai kansan suussa Kuuksonlampi. Sitä ennen oli kuitenkin säädeltävä vielä monet lumikengät jokaisen jalkoihin sopiviksi. Tällä kerralla meillä oli kaksi ensikertalaista mukana. Edessä olisi kenkäilyä varsin neitseellisessä hangessa, vain pienillä pätkillä oli erään metsämiehen parin viikon takaiset jäljet pohjana.

Matkaanlähtö tapahtui varsin ripeästi ensin peltoaukean yli metsänreunaan ja sitten metsätien pohjaa myöten eteenpäin. Ylitimme pienen puron onneksi siltaa myöten, sillä ainakin rumpuputken jälkeen puro solisi valtoimenaan. Puronlaitaa seuraillen kuljimme pienen matkan, ja käännyimme sitten etelään kohti Järvenmäkeä. Poikkeuksellista tässä retkessä oli osaltani se, että en saanut rämpiä joukon etunenässä avaamassa reittiä vaan minun piti olla kolmantena tai neljäntenä, ja sain kävellä jo hyvin tampattua jotosta myöten. Olihan sekin uusi kokemus.

Pian edessämme kohosi jyrkkä toistakymmentä metriä korkea kalliojyrkänne. Sen alla kasvoi hyvin puisevaa kuusikkoa, missä luonto oli jo alkanut harventaa omalta osaltaan puustoa. Joukossa oli kuoleita puita, ja siellä täällä lumi oli taivuttanut lehtipuita aivan kaarelle. Kallion alla oli myös monen kuution kokoisia siirtolohkareita. Kallion reunaa seuraillen lähdimme kulkemaan luodetta kohti ja pian edessämme oli retken kovin koitos eli nousu Järvenmäelle. Nousu ei ollut hirmuisen pitkä mutta sitäkin jyrkempi. Toisilta nousu onnistui aivan helposti, ja toisilla se teetätti vähän enemmän töitä, mutta kaikki me selviydyttiin mäen päälle. Siellä voimme onnitella itseämme hienosta saavutuksesta!

Muutama satametriä kävelimme melko tasaista kalliokkoa ja olimme lammen rannalla. Oli aika tehdä nuotio, ja viritellä kahvipannu tulille. Rupatellen ja eväitä syöden vierähti tunti varsin nopeasti. Kaisa kävi loggaamassa sen toisen Järvenmäenlammen geokätköistä. Toinen oli jo haettu aiemmin. Nuotiopaikkamme vieressä kasvoi varsin erikoisia rantamäntyjä: yksi oli kallistunut pitkälle lammen pällle, ja toinen oli haarautunut jo tyvestä kahdeksi rungoksi ja kiertynyt ylempänä takaisin toistensa ympäri eroten taas latvastaan eri rungoiksi.

Evästelyn jälkeen sammutimme nuotion ja suuntasimme hieman loivemman reitin kautta alas Järvenmäeltä. Seurasimme pienen pätkän lammen ainutta laskuojaa kohti Kalliolaakson tilan rakennuksia. Kaisa, Seija ja Maire puurustivat vuorotellen keulilla, ja vauhti tuntui vain kiihtyvän kotimatkalla. Puolen kilometrin kävelyn jälkeen tupsahdimme omille tulojäljillemme, ja paluu autoille kävi varsin joutuisasti valmista jotosta myöten. Ikuisuuskysymys on aina ollut se, kuljetaanko näillä retkillä porukassa vai pienemmissä ryhmissä. Minusta se on aivan sama, kunhan jokainen saa itselleen jotakin sisäistä antia liikunnan lisäksi. Pääasia on se, että jokainen retkelle lähtijä palaa sieltä terveenä takaisin.

Teksti: Pekka Ahokas, kuvat: Harri Forsgren