Sunnuntaiaamuna joukko innokkaita retkeilijöitä kokoontui Kausalan torille. Olimme lähdössä patikoimaan Repovedelle. Retken vierailevana vetäjänä toimi Pentti Kivinen. Hän oli monelle entuudestaan tuttu menneiden vuosien retkiltä, ja muut saivat nyt tuntumaa Pentin vetämiin retkiin. Iltapäiväksi oli ennustettu pientä sadetta, mutta se ei toteutunut, joten saimme patikoida koko päivän lämpimässä auringonpaisteessa.

Ajelimme kimppakyydillä lähtöpaikkaamme Lapinsalmelle. Tuula F. oli jo ehtinyt pyöräillä odottelemaan meitä muita. Kävelimme riippusillalle ja sieltä kohti Kuutinrappuja. Raput noustuamme hengähdimme hetken maisemia katsellen.

Katajajärvestä laskee oja Kuutinlahteen. Tällä alueella polku oli märkä ja upottava. Selvisimme kuitenkin kuivin jaloin Kuutinlahden rantaan, missä otimme pienen niemen taukopaikaksemme. Harri kävi myös kokeilemassa veden uimakelpoisuuden.

Jatkoimme matkaa Kuutinkanavan taukopaikalle syömään eväitä, keittämään kahvia ja paistamaan makkaraa. Jannakin totesi uimaveden sopivaksi. Syksyn melontaretkellä rannassa uiskenteli sorsa. Nyt näimme isokoskelon. Siinä istuskellessamme ja tarinoidessamme vierähti reilu tunti.

Paluumatkalle lähdimme Katajajärven itärantaa myöden. Metsässä ja polulla oli useampia myrskyn kaatamia puita, muurahaiset ahersivat pesiensä parhaaksi ja itikoita oli onneksi melko vähän. Alimmaisella Terrilammella ui pari kaakkuria.

Kapiaveden rannalle saavuimme Terrilahteen, missä kuljimme jyrkänteen alta kohti Määkijänniemeä. Määkijänniemellä on harjoitettu tervanpolttoa, ja kävimmekin katsomassa yhtä tervahautaa. Alueella kasvaa myös Metsälehmusta eli Niinipuuta. Niintä on käytetty ennen mm. köysien raaka-aineena.

Määkijän taukopaikalla söimme viimeiset eväät ennenkuin suuntasimme kulotetun metsikön läpi Ketunlossille. Lossi saatiin reippain ottein tuotua vastarannalta, ja koko tusinan retkeilijän joukkiomme ahtautui kyytiin. Yhtään enempää ei olisi voitu ottaakaan, sillä lautan kantavuus tuskin olisi riittänyt. Muutama kasteli kenkänsä, mutta muuten selvisimme salmen ylityksestä kunnialla. Enää viimeinen puoli kilometriä ja retkemme oli kotimatkaa vaille päätöksessään.

Kauniina päivänä polut olivat kovassa käytössä. Törmäilimme samoihin eri reittejä kulkeviin retkeilijöihin useampaankin kertaan. Koirille seutu vaikuttaa olevan mieluisa.

Retkellämme oli pituutta reilu 11 kilometriä. Repoveden kansallispuistoa ei yhden päivän patikoinnilla ehdi näkemään kokonaan. Vaikka melkein kaikki olivatkin retkeilleet täällä jo lukuisia kertoja, alkoi seuraavan vierailun suunnittelu välittömästi. Toivottavasti retkemme vetäjäkin on silloin mukana.

Teksti ja kuvat: Harri Forsgren