Pyöräretki Kotkaan

Kausalassa oli KesäKausalan avajaiset, ja aikaa oli sopivasti seurata uuden Iitin Tiltun valintaa. Sitten alkoi pyörämatka kohden Kotkaa ja Kotkan Ladun Petäjäpirttiä. Olimme Tuulan kanssa sopineet hakevamme Alppiruusun pyörävaellusleiman, ja se vaikutti osittain valitsemaamme reittiin. Oma alkumatkani kulki Kuukson kautta kohti kuutostietä. Eteneminen sujui joutuisasti, ja ennen sovittua kohtaamisaikaa ehti käydä toteamassa Kuuksonlammen veden uintilämpöiseksi.

Poljimme Elimäelle etsimään pari geokätköä ja Alppiruusuun kahville ja tuliaisostoksille. Sitten jatkoimme matkaa Ruotsinkylän suuntaan. Jossain kaukaa kuului ukkosen jyrähdys, mutta pyöräilysää oli vastatuulesta huolimatta mainio. Ruotsinkylästä käännyimme myötätuuleen hyväkuntoiselle hiekkatielle kohden Vastilaa. Vastilaan mennessä ilmassa alkoi olemaan pientä pisarointia, ja Hirvikoskella jo satoi. Pyöräilimme sateessa Siltakylään ja edelleen Kotkan puolelle Sutelaan. Ritva ja Raimo olivat järjestäneet märille ja viluisille matkailijoille saunan lämpimäksi. Kyllä meidän kelpasi palautua seuraavan päivän retkeä varten.

Retki Sipoonkorpeen

Aamulla linja-auto poimi meidät kyytiin Etelä-Kymenlaakson retkeilyjärjestöjen retkelle Sipoonkorven kansallispuistoon. Etelä-Kymenlaakson retkeilyjärjestöt on yhdistys, jonka alaisuudessa Kotkan Latu, Karhulan Latu, Haminan Latu, Tunturikerho Kuovza ja Karhulan retkeilijät järjestävät yhdessä retkiä. Matka Vantaalle sujui joutuisasti, ja Kuusijärveltä poimimme kyytiimme oppaita Vantaan Ladusta viemään meidät läpi Sipoonkorven. Aamulla oli satanut, mutta ennusteista poiketen sää osoittautui ihanteelliseksi retkeilyyn.

Sipoonkorven kansallispuisto on perustettu vuonna 2011. Kokoa sillä on 18,5 km², mutta alueen raja on ainakin toistaiseksi hyvin rikkonainen. Luonto on vaihtelevaa, ja korkeuseroja on paljon. Alueella on jyrkkärinteisiä avokallioita ja suuria siirtolohkareita, mutta toisaalta siellä on laajoja soita ja pieniä suolampia. Retkeilijä voi hyvin kokea olevansa korvessa vaikka pääkaupunkiseudulla ollaankin.

Virallinen polkuverkosto on vielä hyvin suppea. Lähdimme kävelemään kansallispuistoon Byabäckenin parkkipaikalta. Siellä kulkee lyhyt mutta korkeuserojensa puolesta kuntoa vaativa luontopolku. Meille oli järjestetty kahvitarjoilu Ängesbölen tulentekopaikalla. Ängesbölessä on puuvaja ja ulkohuussi, ja se on toistaiseksi kansallispuiston ainoa telttailupaikka. Varusteista saattoi päätellä, että vastaan tullut pariskunta pienten lastensa kanssa oli juuri viettänyt siellä yönsä alueen telttailumahdollisuuksia kokeilemassa.

Ängesbölestä jatkoimme matkaa merkittyjen polkujen ulkopuolelle. Tämä tarkoitti kapeampaa ja paikoin juurakkoista tai mutaista väylää. Katuneita puita oli myös runsaasti. Metsässä tuli vastaan polkujen risteyksiä siinä määrin, että oppaat olivat hyvä olla mukana. Johtuen juuri kansallispuiston pirstaleisuudesta kuljimme itse asiassa suuren osan matkasta sen rajojen ulkopuolella. Suuremmat polut ovat talvisin osa laajaa hiihtolatuverkostoa.

Kosteilla seuduilla viihtyvät rantakäärmeet olivat päättäneet pysytellä piilossa suuren joukkomme katseilta. Myöskään Sipoonkorven kansallispuiston tunnuseläintä huuhkajaa ei näkynyt tai kuulunut, mutta havaintoja jonkinlaisista oksennuspalloista sentään saimme. Luonto oli rehevää, ja suopursuissa oli kaunis kukinto. Puusto on vanhaa kuusimetsää. Lindamorsmossen on puolestaan mäntyä kasvava laaja suo. Siirtolohkareiden lisäksi jääkausi on jättänyt jälkeensä komeita hiidenkirnuja. Pari kirnua osui reittimme varrelle. Metsähallitus ei ole katsonut aiheelliseksi merkitä niitä tarkasti karttoihinsa, mutta esimerkiksi geokätköilijät löytänevät kohteille helposti.

Lähes 11 kilometrin taivaltamisen jälkeen saavuimme Vantaan Ladun omistamalle Bisan majalle. Sieltä saimme linja-autokyydin Kuusijärvelle uimaan hiet pois ja nauttimaan keittolounaasta ennen paluuta Kotkaan tyytyväisinä retken antimista.

Kotiinpaluu

Linja-auto jätti Tuulan ja minut lähelle Petäjäpirttiä. Pakkasimme, siivoilimme jälkiämme ja polkaisimme Kyminlinnan junaseisakkeelle. Kello oli jo yli kahdeksan, kun juna saapui Kouvolaan. Hyvin verrytellyillä jaloilla loput kotimatkasta sujui onneksi joutuisasti.

Sipoonkorven esitteet eivät vielä anna kovin hyvää kuvaa alueen retkeilymahdollisuuksista, kun ollaan vieläpä ruuhka-Suomessa. Laavujakin on kartalla vain yksi. Luontonsa puolesta karu ympäristö tekee vaikutuksen. Toivottavasti tämä nuori kansallispuisto saa uusia merkittyjä reittejä näyttävimpiin kohteisiinsa tulevia Sipoonkorven retkiä ajatellen.

Teksti: Harri Forsgren, kuvat: Harri Forsgren ja Tuula Forström