Kevät oli pikkuhiljaa tullut, koivikoihin oli parin edellisen päivän aikana puhjenneet pienet lehdet ja kielot olivat nupuillaan. Kevään heleys täytti maiseman.

Kuten monet latuyhdistykset ympäri Suomea järjestivät retkiä lähiseutujensa kansallispuistoihin niin mekin yhdessä Inkeroisten ja Myllykosken latulaisten kanssa suuntasimme Pyhtäälle Valkmusan kansallispuistoon. Heillä vaan kulkupeleinä olivat polkupyörät. Törmäsimme heihin ensimmäisen kerran Muhniemellä tauon pidossa. Me sen sijaan poikkesimme Ahviossa Kuovinkalliolla ja Ahvionkosken kuohuja ihastelemassa. Tavoitimme heidät sitten uudestaan saapuessamme Simonsaaren parkkipaikalle.

Valkmusassa kulkee reilun parin kilometrin pitkostettu rengasreitti. Simonsaaressa kuljetaan pieni pätkä kovalla maalla ja siellä on myös lintutorni, mikä on suurinpiirtein samalla tasolla ympäröivien puiden latvustojen kanssa. Näkymä sieltä on erittäin hyvä itään Moronvuoren suuntaan, etelään ja länteen. Maisemallisesti suoluonnon rikkoo vain itä-länsi suunnassa kulkeva voimajohtolinja. Keväinen suo on tosi värikäs. Sammalet hehkuivat pastelliväreissään, sarat olivat vielä kuihtuneina hapsuina siellä  täällä. Tornista näimme suon yllä lekuttelemassa pari kalasääskeä. Näimme myös kolme kappaletta niiden pesiä, valtavia risulinnoja männynkäkkyröiden latvassa.

Evästelyn jälkeen matka jatkui pitkospuita myöten kaartaen pikkuhiljaa kohti parkkipaikkaa. Suon reuna-alue oli lyhyttä männikköä, ja aluskasvillusuutena oli korkeaa varvikkoa, vaivaiskoivua, suopursua, juolukkaa ja vaiveroa. Siellä täällä tupasvillamättäät olivat kukassaan.

Parituntinen reippailu suoluonnossa oli takana. En tiedä, villiinnyimmekö keväästä, mutta arvelimme kuitenkin retken vaikutuksen olevan hyvä meidän jokaisen stressi- ja verenpainetasolle.

Teksti Pekka Ahokas, kuvat Harri Forsgren ja Pekka Ahokas