Artikkeleita

Julkaistu Ma. 2.5.2016

Armi ja Lassi kävivät hiihtelemässä Kilpisjärven maisemissa.

Julkaistu Ke. 30.3.2016

Edellisen viikon suojasää oli kostuttanut lumen läpimäräksi, ja viime päivien yöpakkaset olivat kovettaneet pinnan kovaksi ja kantavaksi, joten kulkumme oli yhtä leikintekoa puuterilumessa kulkemis

Julkaistu Su. 7.2.2016

Vuoden alkupuolella alkoi pakastaa. Tammikuun kolmannella viikolla pakkanen hipoi -30 astetta.

Julkaistu Su. 29.11.2015

Marraskuinen retkemme suuntautui tällä kerralla entisen Ruotsinpyhtään, nykyisen Loviisan maisemiin.

Julkaistu Pe. 2.10.2015

Alkuviikosta tutkitut sääennusteet lupailivat loppuviikoksi sateita, mutta viikon aikana ennusteet muuttuivat edullisemmiksi retkemme kannalta, ainoastaan etelän ja lounaan suunnasta puhaltava 6 m/

Julkaistu Pe. 11.9.2015

Jo toistamiseen suuntasimme tänä kesänä Nastolan maastoihin, patikkaretkemme oli tavallaan jatkoa kesän melontaretkellemme.

Julkaistu Ti. 21.7.2015

Melontaretkemme tukikohdaksi sovittiin Pajulahden urheiluopisto, mistä järjestyi helposti myös vuokrattavia kanootteja.

Julkaistu Ma. 1.6.2015

Keidaspyöräily järjestettiin 17.5. yhteistyössä Iitin kunnan , Matkakeitaan ja Iitin Ladun kanssa. Matkakeidas tarjosi osallistujille jäätelöt ja Latu mehut. Tapahtumaan osallistui 16 lasta ja 31 aikuista. Kaikkien osallistujalipukkeen täyttäneiden kesken suoritettiin arvonta. Onnetar suosi seuraavia

Julkaistu Su. 24.5.2015

Äitienpäivänä mahtavassa kevätsäässä tutustuimme osaan Portimon poluista. Kiersimme Valkjärven ja Merkjärven l.

Julkaistu La. 16.5.2015

Liikunnan Kipinä on julkaistu, ja nettiversiota pääset lukemaan klikkaamalla kuvaa.

Julkaistu Su. 12.4.2015

Pääsiäisen jälkeen talkoot siirtyivät ulkopuolelle. Vanha maali karisi hirsiseinistä ja ikkunan puitteista.

Julkaistu Su. 5.4.2015

Kun maaliskuun alkupuolella laitoimme ilmoitusta paikallislehden seurapalstalle lumikenkäretkestä, näytti retken toteutuminen lumikengin varsin epätodennälöiseltä.

Metso ladunvarressa
Julkaistu Pe. 6.3.2015

Katso, oletko voittanut laturetken arvonnassa.

Julkaistu To. 5.3.2015

Reilusti yli kuusikymppinen Veteraanimaja Kymijoen / Leininselän rannalla on keväällä 2015 ahkerien talkoolaisten "retkikohde".

Julkaistu Ma. 16.2.2015

Iitin Latu kiittää hiihtokoululaisiaan reippaasta asenteesta hiihtämisen perusasioiden opetteluun. Tästä on hyvä jatkaa keväthangista riemuiten.

Tilaa syöte Artikkeleita