Suomen luonnon päivänä ja sitä seuraavana päivänä retkeilimme 60-vuotta täyttäneessä kansallispuistossa. Vajaan 300 kilometrin ajo vaati aikaista lähtöä kotoamme, jotta ehtisimme Oravista lähtevään vuoroveneeseen.

Rauli myrskyksi nimitetty tuuli oli tosiaan voimistunut koko ajan ja heti Oravin kanavasta tultuamme Haukivedelle saimme sen kokea. Veneessä meitä oli kaikkiaan yhdeksän matkustajaa, viisi edessä ja neljä takana. Veneen moottorista kyllä löytyi puhtia, mutta metrisessä aallokossa sillä oli luovittava olosuhteiden mukaan. Tämän tästä pärskeet löivät veneeseen ja vaatteet olivat melko märät matkan puolivälissä. Venematka Oravista Linnansaareen on 5 kilometriä. Hyvin kuitenkin selvittiin kiitos kokeneen kipparin.

Leiripaikkaamme Sammakkoniemeen tultuamme laitoimme tulentekopaikalla lounaan ja veimme tavarat meille varattuun aittaan. Harri toteutti aikeensa viettää yö riippumatossa. Iltapäivä käytettiin sitten rengasreitin patikointiin, minkä kääntöpiste oli itse Linnavuori. Aluksi kuljimme länsirannan laiturille, mihin veneet Rantasalmen suunnalta voivat tulla. Polku kulki monen kallion yli laskeutuen pari kertaa Haukiveden lahdekkeiden rantaan. Kalliolla tököttävä haljennut siirtolohkare pakotti pysähtymään. Joku oli asettanut tälle seitakivelle lahjuksia, mustikoita ja puolukoita. Puolukat alkoivat olla nimittäin kypsiä ja niitä napsimme suihimme tämän tästä. Samoin napsimme kaikkiin mahdollisiin kantolaitteisiin mustia torvisieniä ja kanttarelleja. Hatut, huivit ja lopulta Seijan takki olivat tuiki tarpeen. Kulku Linnansaarenlammen yli tapahtui ponttoonisiltaa myöten. Pitkälahden kohdalla olivat majavat kaadelleet puita talttahampaillaan.

Linnavuori tuli yllättäen parin polkuristeyksen jälkeen. Huipulle johti puiset portaat ja toiselle sivustalle oli viritelty jonkinlaista turvaköyttä. Erityisen hieno oli maisema luoteen suuntaan, missä saaret ja niiden väliset kapeikot vuorottelivat. Myös pieniä luotoja oli lähettyvillä. Luontotaulu kertoi kalliosinisiivestä ja isomaksaruohosta, mitä kalliolla kasvoi. Tuuli oli tosi navakkaa, joten kovin pitkään ei kalliolla halunnut olla.

Linnavuorelta polku johdatti kohti Perpulanluhtaa, mikä oli vanha kaskipelto. Osa pellosta oli alkanut jo metsittyä, reunassa seisoi lehmusten alla vanhan hirsiladon sortunut kehikko. Paluumatka Sammakkoniemeen oli maastoltaan hieman tasaisempaa, tosin sienten keruu polun varresta hidasti kulkuamme. Saavuimme Linnansaaren torpan pellon laitaan, mutta suuntasimme kuitenkin leiripaikkaamme ja nauttimaan varaamamme saunan löylyistä. Illalla sitten paistoimme trangiakattilallisen torvisieniä ja kanttarelleja voin ja sipulin kanssa iltakahvin ja teen kanssa voileipien päällä nautittavaksi.

Sunnuntaiaamuna suuntasimme torpalle. Ensimmäisenä pihapiirissä oli vastassa perinteinen riukuaita, mikä piti lammaslauman niille tarkoitetulla alueella. Ennen torppaa oli polun varressa savusauna, ylempänä hirsinen riihi, minkä vieressä vielä navetan kivijalka. Riihen orsilla oli kaskipellossa kasvatetun rukiin lyhteitä.

Itse torppa oli tuvan ja kahden kammarin muodostama kokonaisuus. Viimeieksi siellä asuneeseen perheeseen kuului vanhempien lisäksi kaski tyttöä ja poika. Poika oli kuitenkin kuollut jatkosodassa ja tilan jatkamismahdollisuus päättyi siihen. Torpan vieressä oli vielä kaksiosainen aittarakennus ja rannassa tietysti laituri.

Klo 10.30 tuli vuorovene hakemaan saaresta lähtijöitä. Kaikki eivät kerralla mahtuneet kyytiin, joten vene ajoi kaksi matkaa. Myrsky oli tyyntynyt ja matka saaresta Oraviin meni tosi joutuisasti. Kotimatka voi alkaa.

Teksti Pekka Ahokas, kuvat: Harri Forsgren ja Pekka Ahokas