Syyskuinen sunnuntaiaamu valkeni kauniina ja aurinkoisena, kun 13 innokasta melojaa kokoontui torille lähteäkseen melomaan Jaalan Niskajärvelle Repojotoksen uusilla jättikanooteilla. Kymentakana mukaamme liittyi vielä yksi pariskunta. Olimme iloisia uusista tuttavuuksista joukkiossamme.

Jaalan Wanhalla Kelolla tapasimme Jaalan Jaloisten Maaritin mukanaan tytär ja tyttären kaveri. Paikalle oli saapunut myös Tuula F. tietenkin polkupyörällä. Kelopirtiltä jatkoimme matkaa Maaritin johdolla Paula ja Eero Niskalan mökille, joka sijaitsee Häkälänlahdessa Niskajärven rannalla. Mökin rannassa meitä odotti kaksi upouutta jättikanoottia, jotka Paula ja Eero olivat hankkineet Saksasta heinäkuun alussa. Yhteen kanoottiin mahtuu noin 8-10 henkilöä. Vastaavanlaisia ei tiettävästi Suomesta muualta löydykään. Puimme päällemme pelastusliivit, ja jakauduimme Paulan johdolla kahteen joukkueeseen: punaisiin ja keltaisiin. Lyhyen opastuksen jälkeen melontaretkemme peilityynellä Niskajärvellä saattoi alkaa. Muut veneilijät pitivät meihin sopivaa etäisyyttä. Näimme joutsenperheen, kuikkia, kaakkurin ja jokusen lokinkin.

Melonta sujui mallikkaasti, kunhan muisti pysyä tahdissa. Välillä kanootista kuuluikin kirkkovenesoutajille tuttu komennus: ”veto… veto....” Näin isolla porukalla osa saattoi aina välillä nostaa melat ylös, ihailla kauniita maisemia ja nauttia kauniista syyspäivästä jättikanootin lipuessa tasaisesti eteenpäin.

Otimme suunnaksi Nuumaniemen upouuden melontasataman. Jaalan jaloiset olivat viime ja tämän kesän aikana ahkeroineet kaksi uutta melontasatamaa; toisen Verlan Suolajärven Nuumaniemeen ja toisen Niskajärven Mutiansaarelle. Kummassakin kohteessa oli lopputarkastus suoritettu vasta toissapäivänä.

Hyvä laituri auttoi meitä rantautumisessa muuten melko kivikkoiseen Nuumaniemen kärkeen. Kohde on hyvin varusteltu. Siellä on laiturin lisäksi grilli, pöytä, ekokäymälä ja puuvaja. Erityisesti kiinnitimme huomiota turvalliseen ja laadukkaaseen tulipesään. Olisiko tässä oppia myös meille iittiläisille? Paula ja Eero keittivät meille nokipannukahvia, mitä nautimme omien eväidemme kera tässä viehättävässä ja uutuuttaan hohtavassa melontasatamassa. Muiden nauttiessa eväitä Marjo ehti jo kerätä pussillisen sieniä kotiin vietäväksi. Harri ja Antti totesivat uimaveden sopivan lämpöiseksi, mutta uhkarohkeus ei sentään riittänyt uida hakemaan lähisaaren geokätköä.

Sopivan tauon jälkeen kiipesimme takaisin kanootteihin, ja aloitimme rauhallisen melomisen kohti toista melontasatamaa Mutiansaarta. Mutiansaaren ranta oli upeaa hiekkarantaa muodostaen hyvän vastakohdan äskeiselle kivikkoiselle rannalle. Seppo, Harri ja Tuula V. testasivat tämän matalan rannan 15-asteisen veden uimakelpoisuuden. Saaren keskellä kohoaa korkea kallio, mistä olisi ollut oivalliset näköalat 30 metriä järvenpinnan yläpuolella. Ehkä kiipeämme kallion huipulle toisella kertaa, tai odotamme kunnes jaalalaiset saavat rakennettua sinne näkötornin.

Noin neljän tunnin retken jälkeen palasimme takaisin Paulan ja Eeron rantaan, missä Paula piti meille vielä hauskan ja jäseniä vetreyttävän jumpan. Sen jälkeen saattoikin kotimatkamme alkaa. Iitin Latu kiittää ja kumartaa erityisesti Maaritia, Paulaa ja Eeroa. Ehkä jättikanootit saavat jo ensi kesänä uusia innokkaita kokeilijoita myös Iitin Ladusta.

Teksti: Eeva-Riitta Koivunen ja Harri Forsgren, kuvat: Harri Forsgren, Erkki Haapalahti ja Tuula Forström